1981-82

Ravihevosen hoito-ja valmennuskurssi, Tornio.

”Tuula! Sinun ei tule unohtaa, että SINÄ OLET OPPILAS, MINÄ OPETTAJA!”

”Tuuulaaaa! Sinun toistuvat yhteydenotot kunnan eläinlääkäriin häiritsevät jo tallin ravivalmentajan ammatinharjoittamista!”

”Tuulan kiisselissä näkyy olevan ylimääräinen SATTUMA?”

”Tuulalle tuli viikonloppuna uus treenattava. Ori on hautonu karsinassa muutaman vuorokauden. Miettiny varmaan, mitä tuli omistajaparalle tehtyä?”

”Jos ei sieltä tallista löydy heinänkortta mitä jakaa, ei saa olla noin uusavuton, etteikö muutama korsi kinoksen alta löydy? Lapio kauniiseen käteen!”

”Kato perkele, se ruunan solkkuämpäri vuotaa! Kalakeitot valluu pitkin käytävää, s...na”

Summasummarum, mitä opin? Lukuisan määrän keinoja kuinka ihminen voi tuottaa hevoselle kärsimystä ja kuolemaa.

Ihminen on julma. Tyhmä. Ahne.

Tämä oli raviurheilun irvikuva, jota jouduin todistamaan. Samalla se oli opettamisen, pedagokiikan farssi. Valtion kustantama, opetushallinnon hyväksymä.