1978

Ratsastuskoulu, Ruotsin Haaparanta..

Torsti tiesi paikan entuudestaan, oli rakennushommia tehnyt tilalla, 

Pälle, tilan leppoisa isäntä, vaimoineen piti karjan lisäksi ratsutallia . Oikeastaan TALLEJA, sillä tilan pihapiirissä oli jos minkälaisia rakennelmia, kaikki hevosia tupaten täynnä. Navetan muutama tyhjä parsikin täytettiin hevosilla tahi poneilla. Sulassa sovussa, kylki toista vasten. Lajista riippumatta. 

Paikka auki ratsastuksen opettajalle. Työhaastatteluun kutsuttuna, rinta itsevarmasti rottingilla. Ruotsin kielitaidosta viis, asenne sekä taito riittäköön.

Talon isäntää ei näkynyt, saati emäntää. Löytynee päätallista. Valtava, keltainen, vanha puurakennus. Pihalla muutampi irtoeläin . Vastaan kävelee iso, musta ruuna. Ystävällinen katse, mutta olisko turhan röyhkeä kävellessään kohti, yhä lähemmäs. Ja lähemmäs. Jottei ihan vallan yli kävelisi, nostan käden korkealle. Korkeammalle. Huitaisen turpaan, varoitan äänellä. 

Äärimmäisen ystävällisesti, rauhallisen itsevarmasti, tämä valtava hevonen, ottaa peukaloni suuhunsa.

Nostaa ilmaan, pyörittäen kuin heinätuppoa vimmatusti puolelta toiselle.

Tämä leikinlasku, hauskanpito,ei sille riittänyt. Intoutui hyppimään, peukalo-ote säilyen.

Kun se hetken levähti, etujalat maassa, oli vuoroni tullut iskeä. Verta valuen, hiestä märkänä

huomasin tämän hauskanpidon loppuneen.

Tässä vaiheessa Pälle ilmaantui paikalle. ”Härre kyyt, e sunkhaa se Keessari teheny liian likkeistä tuttavuutta? heheh, piä tyär. hyvä aina naula taskussa! Kaikhen varalta.”

Emäntä kursi sormeni kasaan. Juotiin oikein nisukahvit.

Sain paikan.