Ota ohjat, ta tyglarna

Pakkohan se oli tuohon pläjäyttää, ruotsiksi. Se oli nimittäin ensimmäinen ratsastusalan opus, johon tutustuin lapsena

Ohjien ottaminen, kerääminen, kokoaminen. Tapa, millä sen teet, ON MERKITYSTÄ.

Kuinka hevonen suhtautuu jo siinä vaiheessa tulevaan, eli kuolaintuntumaan. Tätä ei tule suorittaa vailla keskittymistä. Jännittyykö sen niska ja kaularanka, runkoineen päivineen?Kiirehtiikö vai hidastaako? Menettääkö käynti puhtaan tahdin? Poikittaako, edes puolen kavionmitan verran?

Kertaus; kaikella, mitä teet nyt, ratkaiset seuraavan. Nämä yksinkertaiset, turhalta, merkityksettämältä vaikuttavat suoritteet, ovat kuiten lähtökohta. Puhuiko joku oikotiestä?

Ohjat nyrkkiin, sen sisälle. PEUKALO hallinnoi, pitää kiinni, painaa ohjan etusormea vasten. Vahvin lihas on juuri peukaloon kiinnittynyt. Kädet vierekkäin, peukalot ylimpänä. Liian pitkät ohjat tekevät ratsastuksesta holtittoman, levottoman, sekä johtavat aina käsien harhailuun ylös, taakse, että sivuille.

Tällöin myös ratsastajan paino siirtyy käsien myötä, ei toivottuun. Hevosellekin miellyttävämpi on vakaat ohjat, jotka takaavat pehmeän, tasaisen tuen.

Nyrkkien oikea sijainti on itsekin satulasta käsin helppo tarkistaa; (suotavaa) kun painat katseen alas otsan sijaan, näet kätesi.

Käsiä ei ”kanneta”, vaan niiden annetaan olla juuri hevosen yläpuolella. Voit antaa pikkusormien olla hevosessa, peukalot vierekkäin. Tämä on hyvä tapa opetella vakautta, tasapainoa, hevosta häiritsemättä. Korkea ohjasote pakottaa nivelen paineistamaan kitalakea, alituiseen, jonka seurauksena hevonen joko myötää niskastaan liiaksi tahi suupieliään apuna käyttäen, vetää vastaan, ylös ja eteen. Näinollen ratsastus mahdotonta. Vaikka omaisit hyvinkin treenatun hauiksen, ohjat eivät sitä tarvitse.

Olkavarret rentoina, ”irti” hartioista. Tämä takaa miellyttävän tuntuman hevosen suuhun. Käsillä myötääminen, ”ohjaa kohti” ratsastaminen, on yksi ratsastuksen kulmakivistä.

Samma på svenska.